Heinjoen vanha rata on suljettu

Heinjoen vanha rata on suljettu toistaiseksi.

Heinjoen vanha rata on nyt kunnostettu odottamaan pakkasia ja alkavaa lumicrossi kautta.

Radan aukeamisesta ilmoitetaan erikseen.

-KMK Hallitus

 

Junnuleiri ja eräilta

Junnucross kalenterissa oleva junnuleiri on peruttu ohjaajapulan vuoksi, koska SM-kilpailut ovat samana viikonloppuna.

Sovittamme junnuleirille uutta ajankohtaa ja informoimme asiasta myöhemmin.

Eräillasta on tullut kyselyitä ja se järjestetään kalenterin mukaisesti ensimmäistä kertaa 18.5. Keskiviikkona kello 17-20 Heinjoella. Tervetuloa!

-KMK Hallitus

Kerholle kolme uutta kunniajäsentä

19.4.2022 pidetyssä hallituksen kokouksessa nimitettiin Kuopion Moottorikerholle kolme uutta kunniajäsentä. Nämä kerhoaktiivit ovat tehneet kerhon eteen lukemattomia määriä talkootyötunteja vuosikymmenten aikana. He ovat myös olleet keskeinen osa kerhotoiminnan kehittymistä ja jatkumista.

Iso kiitos Tapiolle, Artolle ja Terolle.

Vasemmalta oikealle: Tapio Kokkonen, Arto Holopainen ja Tero Turunen.

-KMK Hallitus