Heinjoen perusparannustyöt

Radan perusparannustyöt ovat käynnissä. Työt sisältävät maalilinjan siirron ja uusien pintamaiden ajon radalle. Uutta pintaa ajetaan noin puolen radan pituudelle ja osaa hyppyreistä korotetaan. Uuden pintamateriaalin kerrospaksuus on 400mm. Pintamaiden ajo aloitetaan viikon 22 aikana, tarkempi päivä ilmoitetaan heti kun tieto siitä saadaan. Maansiirron aikana ajaminen radalla on kielletty klo 16.00 asti. Maat levitetään ennen päivän päättymistä siten että ilta aikaan on mahdollisuus ajaa radalla.

Kastelujärjestelmän rikkoontuneen pumpun tilalle tilattu uusi ja se tulee viikon 22 aikana. Pumppu asennetaan paikoilleen viikonlopun aikana joten kastelujärjestelmä saadaan toimintaan viikon 23 alkupuolella.

Töistä aiheutuu häiriötä mutta työn valmistuttua on radalla ajo-olosuhteet huomattavasti paremmat joten pieni odottaminen kannattaa.

Lisäksi on tulossa katsomo joka mahdollistaa ajamisen seuraamisen hyvältä paikalta. Lähtöpaikoille on tulossa metalliritilät jotka ovat käytössä MM-tasolla joten paikkojen tekeminen jää pois ja kaikilla on tasapuoliset olosuhteet startata.

Näillä eväillä toivotan kaikille ajajille hyvää kesän jatkoa ja mukavia ajohetkiä.

Terveisin:

Jari Kettunen, Kuopion Moottorikerho ry