Kuopiossa ajettiin Väinölänniemellä TT-ajot vuosina 1949 – 1973. Kuopion Moottorikerho ja Kuopion Moottorikerhon tuki järjestävät Muistoajot ja Paraatin Kuopiossa kesäkuussa teemalla 40 vuotta Väinölänniemenajoista.
Kuopiossa ajettiin Väinölänniemellä TT-ajot vuosina 1949 – 1973. Kuopion Moottorikerho ja Kuopion Moottorikerhon tuki järjestävät Muistoajot ja Paraatin Kuopiossa kesäkuussa teemalla 40 vuotta Väinölänniemenajoista.
Nyt sitten on kevät tullut, koska edes crossiradalla ei tarvita nastarenkaita. Ajamaan pystyy lumicrossissa käytössä olleella rataosuudella. HUOM: Tutustu huolella rataan ennen kuin alat ajamaan kovempaa. Siellä on pari paikkaa jotka on hyvä tietää etukäteen.
Muistakaa tehdä ratakirjaukset ohjeiden mukaisesti, sillä niiden hoitamista valvotaan varmasti!
Rata on auki sunnuntaina klo 12.00 – 18.00. Aukioloajat voit katsoa tästä linkistä.
Kuopion Moottorikerhon 13 -vuotias Ere Kettunen ajoi ensimmäisen motocrossin EM -osakilpailun 6. -7.4 Hollannin Heerdessä. Tässä EM -lohkossa kilpailevat kuljettajat Belgiasta, Hollannista, Englannista ja pohjoismaista. Yhteensä kuljettajia oli ilmoittautunut 76 kappaletta ja 40 heistä pääsisi finaaliin. Kuljettajat jaettiin kahteen ryhmään ja lauantaiaamu alkoi harjoitusajoilla, tämän jälkeen ajettiin aikaajot ja sitten oli vuorossa päivän tärkein lähtö eli karsintaerä, josta 18 nopeinta kuljettajaa pääsi suoraan sunnuntain finaaliin.
Harjoitukset ja aika-aika näyttivät että taso oli todella kova ja Ere oli tuloslistoilla oman ryhmänsä häntäpäässä. Karsintaerä sujui hyvin ja Ere oli oman ryhmänsä seitsemästoista eli finaalipaikka oli varmistettu. Mikäli suoraan finaaliin pääsy ei olisi onnistunut, olisi sinne vielä ollut mahdollisuus last change aika-ajon kautta, josta 4 kuljettajaa ja 2 varakuljettajaa pääsi vielä mukaan finaaliin. Loput kuljettajat ajoivat sunnuntaina 1. erän mittaisen B -finaalin. Itse kisapäivänä paikalla oli runsaasti yleisöä ja aurinko paistoi koko päivän. Aamu alkoi vapailla harjoituksilla ja ensimmäinen kisaerä starttasi heti puolenpäivän jälkeen.
Kisapaikalla oli puomipaikka vain 30:lle karsinta-ajoissa parhaiten sijoittuneelle, joten Ere pääsi starttaamaan toisesta rivistä. Tämä olikin ihan uusi kokemus ja itse lähtö ei tapahtunut kovinkaan hyvin. Ensimmäisessä kurvissa oli kuitenkin melkoisesti ruuhkaa ja Ere pääsi kiertämään nämä ja itse kisaerä sujui hyvin. Muihin kuljettajiin verrattuna ajo mutkissa ja patikoissa oli tasaväkistä, mutta suoraosuuksilla pyörässä olisi saanut olla enemmän tehoja. Erän pituus oli 20 minuuttia + 2 kierrosta ja koko erä oli ajettava täysillä. Ere sijoitus ensimmäisessä erässä oli 29. Toinen erä meni himpun verran paremmin ja sijoitus oli 27.
Muita suomalaisia kisoissa olivat Veeti Hietasalo, Otto Hilden, Matias Murto, Antti Nyqvist, Aleksi Kurvinen, Joni Mäkelä, Valtteri Räsänen ja Kim Savaste. Finaalin totaalisijoituksissa Kim Savaste oli 5., Valtteri Räsänen 23, Ere Kettunen 29 ja Matias Murto 36. Kilpailut olivat kokemuksena todella hyvät ja kannustavat treemaaan enemmän. Kärkikuljettaja englannin Conrad Mewse oli ylivoimainen koko viikonlopun. Seuraava osakilpailu ajetaankin sitten Suomessa Hyvinkäällä 4. -5.5.
Muutama kommentti vielä kisajärjestelyistä, varikot olivat tilavat eikä niille ollut mitään liikenneohjauksia. Sähköjen saanti oli vähän niin ja näin eli koko ajan sähköissä oli jotain ongelmaa, myös veden saannissa oli ongelmaa sunnuntaiaamuna. Vessat pistettiin lukkoon yöksi ja suihkuista ei tullut vettä. Tällaisia ongelmia oli, mutta kaikki kilpailijat/huoltojoukot suhtautuivat näihin asioihin yllättävän positiivisesti, Suomessahan tästä olisi noussut jo älytön mekkala järjestäjiä kohtaan.
Morjensta!
Niin vain Päitsi tuli kierrettyä ja vielä parhaalla mahdollisella tavalla. Maaliin päästiin ehjänä ja kilpaakin sai ajaa ihan koko rahan edestä, lauantai aamusta sunnuntai iltapäivään. Alustavalla viikolla keli näytti hyvältä ja sitä se oli koko viikonlopun ajan. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkasta vain muutama aste.
Kilpailu starttasi tosiaan Heinolasta Vierumäen urheiluopistolta lauantai aamuna klo 7:01 Oma lähtöaikani oli 7:04 eli aikalailla ensimmäisten joukossa. Matkaa maaliin enää 770km! Alku lähti hyvin liikkeelle, ei isompia virheitä kahdella ekalla pätkällä. Kolmonen taisi olla Evon maastokoe, jota ei oltu ajettu tänä talvena kovinkaan paljon, joten se oli tosi pehmeässä kunnossa. Siellä tuli kaaduttua ainakin kaksi kertaa, muuten aamupäivä meni ihan hienosti.
Jämsän pitemmän huollon jälkeen oli pitkä Haapajoen maastokoe (n.33min.) , jossa aamupäivän suhteellisen tiukka puristaminen kostautui melkoisella hyytymisellä maastokokeen lopussa. Asiaa ei hirveästi auttanut seuraava Taipaleen kierros, jonka pituus oli noin 22min.
Minun onnekseni vuorossa oli pitkät maantiesiirtymät, jossa oli aikaa levähtää ja tankata energiajuomaa seuraavia pätkiä varten.
Joutsan Josemorassa fiilis oli jo paljon parempi, johtui osaltaan myös Kuopiosta ja Kanjaanista kannustamaan tulleiden tukijoukkojen iloinen vastaanotto! Hienoa oli vetää omien kannustusjoukkojen huutaessa äänensä käheäks reitin varrella! Josemorassa ajettiin noin 10km pitkä maastokoe moottoriradan ympäristössä.
Löytyi Päitsiltä yksi kovavauhtinenkin maastokoe, Vaihelan MK , jossa metsäautotien suoralla rupesin vaihtaaman isompaa ja huomasin kutosen olevan jo pesässä! Vilkaisin nopeasti mittaria joka näytti 120km/h, niin nopeita pätkiä ei iha joka päivä pääse ajamaan, enkä tiedä onko se enää kovin turvallistakaan. Ei ainakaan 2,5m leveällä metsäautotiellä!
Pimeällä ajettiin 4 maastokoetta, joilla pääsin hieman kuromaan edellä ajavia kiinni, mutta yötauolle tultaessa sijoitukset oli vakiintuneet 16 MK:n jälkeen yleiskilpailun viidenneksitoista ja SM1 luokan neljänneksi. Sunnuntaina ajettiin vielä 8 maastokoetta joista pisin oli 19km ja viimeinen Keravalla noin kahden kilometrin mittainen. Ajoaikaa kertyi 5h ja 26min.
Ongelmittakaan ei ihan selvitty.. Sunnuntai aamuna yritin saada pyörästä jäätyneen ryypyn päälle, jonka seurauksena ryypyn nuppi katkesi ja pyörässä ei ollut tyhjäkäyntiä koko päivänä. Hieman se hitaissa paikoissa hankaloitti ajamista, mutta ei vaikuttanut lopputulokseen ratkaisevasti. Maalissa olin lauantain tapaan yleisakilpailun 15 ja SM1 luokan 4. SM-pisteitä taisi tulla jopa 13kpl.
SM1 tulokset: http://fin-enduro.com/tulokset/paitsi13/sm1.html
Yleiskilpailun tulokset: http://fin-enduro.com/tulokset/paitsi13/yleis.html
Päitsi oli hyvä kuntomittari jatkoa varten. Jaksoin ajaa lauantain mielestäni hyvin, tiesin että pitkillä maastokokeilla tulisi olemaan vaikeaa, mutta iltaa kohden pystyin kuitenkin vielä petraamaan. Sunnuntain 10km, 19km ja 11km maastokokeet peräkkäin olivat myös suhteellisen rankkoja. Vauhti minulla hetkellisesti on jo ihan hyvää, sitä pitäisi pystyä vaan pitämään yllä ja yrittää minimoida kaikki virheet. kovaa harjoittelua kuitenkin vaaditaan että kesällä pystyttäisiin kamppailemaan samanlaisista sijoituksista SM-kilpailuissa.
Kaikesta huolimatta Päitsi oli hieno kokemus. Se on ainutlaatuinen Endurokilpailu maailmassa, joka järjestettiin tänä vuonna 78 kerran. Kilpailu on taloudellisesti kallis ja huoltoineen kaikkineen todellinen haaste toteutettavaksi, sen sai myös kokea nelihenkinen huoltojoukko, jonka antaumuksella tehneelle työlle ei hintaa voi määritää. Siitä suuri kiitos kuluu heille.
Kiitos myös kaikille muille tukijoille, jotka olitte mukana tässä projektissa.
Terveisin:
Eemeli Muraja
Muraja Racing