Talkoot 18.10.2015 alkaen 12:00 Kurkimäen enduropolulla.
Talkoot 18.10.2015 alkaen 12:00 Kurkimäen enduropolulla.
Kuntopiiri jatkuu 8.9.2015 alkaen tutussa osoitteessa Presidentinkadulla kello 18:30-20:00.
Huom! Kuntopiiri siis nyt tiistaisin koko talven.
KUA järjestää asfalttisprintin Heinjoen autoradalla 9.8.2015 ja tällöin motocrossrata on suljettuna.
Kuopion Moottorikerhon Kalaukko2015 eräpäivät alkavat keskiviikkona 8.7.2015 kello 18:00.
Eräpäivät ovat helppo tapa ottaa tuntumaa kilvanajoon tai muutoin treenata. Kaikki ovat tervetulleita puomille tasosta riippumatta. Eräpäivillä on luokkia kaksi, isot ja pienet pyörät / kuskin tason mukaan, lähtöjä molemmat luokat ajavat kaksi.
Paikalle toivotaan kuskien mukaan myös lippumiehiä/naisia.
Eräpäivät ajetaan viitenä peräkkäisenä keskiviikko iltana alkaen 18:00.
Kalakukko2015 eräpäivät ovat siis:
Kauden Ensimmäinen kesäkilpailu takana Kroatian Buzetissa, joka oli Enduron euroopan-mestaruussarjan toinen osakilpailu.
Kilpailu ajettiin Buzetin kaupungin ympäristössä pohjois- kroatian vuoristoisissa maisemissa. Kilpailu oli kaksi päiväinen ja molempina päivinä ajettiin noin 60km reitti kolme kertaa läpi. Maastokokeita oli kaksi/ kierros, joista toinen oli niin sanottu Crossitesti ja toinen Endurotesti. Siirtymät ajettiin valtaosin vuoristoisessa maastossa, joten reitti oli haastava myös aivan kärkikuljettajillekkin, puhumattakaan kansallisen tason kuljettajista. Ajoaikaa tuli noin 7h/päivä ja tiukan aikataulun ansiosta huoltoaikaa jäi vain muutamasta minuutista 10-15 min/huolto.
Kilpailu oli minulle tosiaan ensimmäinen tänä kesänä, Päitsillä murtuneen kyynärvarrenluun kuntoutuksen takia. Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen oli paikat todella kipeänä vähäisen ajotuntien takia ja hieman epäilin, että mitenkä sunnuntaina ajo kulkisi. Lauantaina kilpailupaikalla lämpötilakin oli ainakin 25 astetta, joten suomen sateisiin ja kylmiin kevätkeleihin tottuneelle sekin toi omat haasteensa! Sunnuntaina kuitenkin sain ajon kulkemaan hieman rennommin ja sijoitus E2 luokassa parani lauantain 18 sijasta 14 sijaan.
Jäin luokkani ja samalla yleiskilpailun voittajasta Tom Sagarista (GBR), joka on entinen KTM:n tehdaskuljettaja 3:56 min. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen ja tulihan sieltä pari EM pistettäkin. EM-sarja jatkuu Jämsässä 8-9.8,mutta sitä ennen kaasutellaan ainakin Vantaalla vajaan parin viikon päästä ajettava SM-osakilpailu.
Liitteenä pari kuvaa kilpailuista ja video kilpailupaikalta ja testiradalta, sekä kooste video toiselta kilpailupäivältä.
Terveisin,
Eemeli Muraja #1